Rakkaudesta mustiin kiviin – kesätöihin Moldovaan!

Ensin säistä. Juhannusviikon sää on ollut täällä ankea. Lämpötila on ollut koko viikon 15-18 astetta ja vettä on tullut joka päivä. Paikallisetkin ihmettelevät, mitä tällainen sadekausi tekee keskellä Moldovan kesää, kun lämpöäkin pitäisi olla 20 astetta enemmän. Ilmastonmuutos? Asfalttitöistä ei ole tullut yhtään mitään ja tässä alkaa jo hieman turhautua. Vastapainoksi laitan tähän kuvia viime viikon aurinkoisen sään asfalttitöistä.

"Porapaalualueen kulutuskerroksen päällystys"

Henkistä painolastia lisää huonojen säiden ohella se, että kantaravintolamme Ano Timpuri on, kaikista yrityksistämme huolimatta, konkurssin partaalla. Vuokra on maksamatta kolmelta kuukaudelta ja kaikki sisään tuleva raha menee velkojen maksuun. Henkilökunta ei ole saanut palkkaa kahteen kuukauteen ja menu supistuu päivä päivältä, koska sisään ei osteta muuta kuin olutta. Eilen oli enää kanakeittoa, linssikeittoja ja kanansiipiä. Melkoinen syöksykierre. Ei auta muuta kuin hoitaa oma osuutensa liikevaihdosta kiltisti, eikä hylätä uppoavaa laivaa!

Kahdella levittäjällä on kivempaa.

Pääsin kv-politiikassa tapaamani kaverin kautta vierailemaan Moldovan hallituksen tiloissa. No talohan oli vielä tavallistakin ankeampi toimisto, jossa oli tunkkainen ja pöhöttynyt fiilis. Ero esimerkiksi Europarlamentin avoimeen toimistokulttuuriin on luonnollisesti aika iso. Pääministerin kerroksessa oli parkettilattia, alemmissa kerroksissa parkettilattiaa ei ilmeisesti ole ollut varaa hioa, joten päälle on vetäisty parkettilattiajäljitelmä-muovimatto. Siis tyypillistä Moldovaa kaikilla hallinnon tasoilla.

Moldovan hallituksen rakennus.

Huomaatteko mitään eroa suomalaisten ja moldovalaisten heijastimien toiminnassa? Kuva otettu puoli yhdeltä yöllä, kun hommat oli saatu pakettiin.

Kartiot varastettiin, joten valvojastamme tuli hetkeksi ihmistötterö!

Makeaa juhannusta teille kaikille!

Lähiaikojen ehdoton kohokohta oli TV-esiintyminen. Työmaalle pamahti kuvausryhmä, joka kuvaili meidän länsimaisia laitteitamme. Annoin haastattelun, jossa uhosin Suomesta ja Saksasta tuotujen työkoneidemme mahtavasta kapasiteetista. Venäjäksi. En tosin tiedä, vastasinko kysymykseen oikein, sillä en ehtinyt edes ymmärtää, mitä minulta kysyttiin. No siellä oli sitten tullut allekirjoittaneen haastattelu ulos heti liikenneministerin jälkeen, itse en onneksi ehtinyt näkemään.

Tiesittekö muuten, että Moldovassa on Moldova-Suomi-seura. Ja siinä on ainakin 2 jäsentä. No toisaalta onhan moldovalaisia noin neljä miljoonaa, joten joukkoon mahtuu kaikenlaisia tapauksia. Joka tapauksessa olimme viime viikonloppuna kolmen työkaverin kanssa Moldova-Suomi-seuran saunaillassa kutsuvieraina. Seuraa edusti tasan yksi henkilö. Sillä toisella oli ilmeisesti liian kova krapula tai näin meille ainakin kerrottiin. Ilta oli mukava, varsinkin saunaosaston kylmäaltaalle oli käyttöä kuuman työviikon jälkeen. Se ei ole yhtään liioiteltua, että 37 asteen lämpötilassa pää ei enää toimi (jos se on koskaan toiminutkaan). Ja kelit sen kun lämpenee..

Kaikki kelpaa. Tulin perjantaina työmaalle ja huomasin, että jotain puuttuu. Liikennekartiot. Vanhat repaleiset liimalla töhrityt tötteröt oli varastettu yön aikana. Samaten tällä viikolla oli toiselta porukalta varastettu paketti styroxia keskellä päivää. Kaksi miestä oli yksinkertaisesti ajanut Ladalla työmaalle, napannut paketin Ladan peräkonttiin ja ajanut tiehensä. Meidän jätkät eivät ehtineet kun ottaa rekisterinumeron ylös. Hieno maa.

Kulkukoirat alkaa nyppimään tosissaan. Niitä on kaikki paikat täynnä ja porukka vielä syöttää niitä sisätiloissa. Rakkuri tänne pitäisi saada. Tultuani kotiin töistä lauantaina huomasin, että yksi tällainen kulkuri oli käynyt tyhjentämässä rakkonsa rappukäytävään. Sopiva lopetus tälle työviikolle!

Tosin perjantaina kyllä tunsin melkein sääliä kulkukoiran puolesta. Valkoinen kulkukoira tassuttelee työmaalle. Ensin se käveli meidän asfalttiliiman päällä. Tassut aivan mustat. Siitä se hyppäsi tietenkin kuuman massan päälle. Ja ennen kuin huomasimmekaan, niin se oli jo toisella kaistalla – ja auton alle. Vaikka kulkukoirat kuinka ärsyttävätkin, niin tällaista asteittaisen ankeaa loppua ei kyllä toivoisi kenellekään.

Jo perinteeksi muodostunut sunnuntaitutustuminen vei minut tällä kertaa Draslicenin kylään. Tiedättehän Draslicenin, se on vasemmalla puolen ihan heti siinä Magdacestin jälkeen, kun ajetaan Cricovosta Orheihin päin. Kylässä on noin viisituhatta asukasta ja päivän teema oli ”urheilukauden avajaiset”

Täytyy kertoa sen verran taustaa, että tässä maassa kaikki parhaat bileet ovat aina sunnuntaisin. Joku ajattelija kuuluu joskus sanoneen, että krapula on parempi kärsiä työajalla, kun vapaa-ajalla. Tämä silloin, kun kysyin ajattelijalta, miksi ette juhli lauantaisin?

No joka tapauksessa koko kylän väki kokoontui pormestarin (primare tai jotain sinnepäin) johdolla urheilukentälle. Koko kylä oli myös aivan juovuksissa. Ohjelmassa oli lentopalloa ja painiturnaus. Paini on moldovalaisille rakas laji, se näkyi myös palkinnoissa. Juniorisarjan voittaja sai kukon, aikuisten voittaja peräti härän! Että näin. Kukko on muuten romaniaksi kukosh.

Välillä lähdettiin aiemmassa tekstissä mainitun työkaverin vanhempien kotipaikalle kilometrin päähän. Katseltiin kasvimaat, ja tarkastettiin tilukset. Vanha isäntä, noin 80-vuotias sokea mies, kertoi vanhoja juttuja. Hän oli ollut myös asfalttitöissä silloin, kun Neuvostoliitossa tehtiin vielä asfalttia.

Palattuamme kylille väki oli jo alkanut hoippumaan kohti kylän kulttuuritaloa – ja sen uudelleenavajaisia. Joku ryökäle oli mennyt polttamaan mökin, joka oli sitten remontoitu paikallisten kihojen sponsorirahoituksen turvin. Ja nyt oli avajaisten aika.

Kansantanssia, napatanssia, tanssia. Laulua, soittoa leikkejä. Ja sali ääriään myöten täynnä! Huima meno! Myös meidän porukan jyräkuski esiintyi kansallispuvussa mieskuorossa. Tässä suhteessa Moldova vie kyllä voiton Suomesta. Menepä jonnekin Lahnajärvelle ja yritä samaa!

Moldovalaiselle asfalttityömaalle mahtuu kaikenlaista porukkaa. Kansallisuuksia on ensinnäkin toistakymmentä. Moni on sitä ikäluokkaa, että on suorittanut varusmiespalveluksensa Tshernobylin onnettomuuden aikoihin Neuvosto-Ukrainan puolella. Levittäjänkuljettajamme on jopa ollut siivoamassa aluetta tuhon jälkeen. Aiheesta ei juuri puhuta, se on kipeä. Saumoihin kaataa kumibitumia Afghanistanin ensimmäisen, vuonna 1979 alkaneen, sodan veteraani. 

No sitten meidän asfalttiporukassa on myös kuvataiteilija Teodor Buzun serkku Tudor Buzu (Tudor on romaniaksi sama, kun Teodor monilla muilla kielillä) Lopetettuamme lauantaina hommat kävin viemässä hänet kotiinsa kaupungin lähellä sijaitsevaan kylään nimeltään Magdacesti. Siellä asui normaali moldovalainen perhe. Omakotitalon pihalla oli vakiokalustoon kuuluvan ulkohuussin lisäksi kotipuutarha, kasvimaa, kasvihuone, kananpoikia, munakanoja ja kolme porsasta. Viinikellaria unohtamatta. Ja kaikki tämä mahtui noin sadan neliön kokoiselle pihalle. 

Söimme lounasta moldovalaisittain: herkkusieniä naapurimetsästä ja oman kylän naudanlihaa omien perunoiden kanssa. Ja parhaita suolakurkkuja, joita olen koskaan syönyt. Kyllä omavaraistalous kannattaa!

Ei moni kaupunkilaisnulikka, kuten itsekin olen, välttämättä osaa arvostaa tätä, kun on tottunut tulemaan kotiin kerrostaloasuntoonsa ja ostamaan kaupasta mikroruokaa.

Kävin eilen ekaa kertaa myös moldovalaisessa yökerhossa. Paikka oli nimeltään Favorit ja sijaitsi keskustan reunalla. Paikasta lunastettiin pöytä siten, että seurueen täytyy tehdä ostoksia vähintään 800 lein edestä. Se on noin 50 euroa, mutta ennen kaikkea paikallisella hintatasolla juomaksi muutettuna  se on valtava määrä. Joka tapauksessa ostosten jäädessä alle tuon tuon summan seurue maksaa erotuksen. Meille oli nimetty oma henkilökohtainen tarjoilija ja tiskille ei ollut mitään asiaa.

Meno oli huimaa: Porukalla oli hauskaa kuin happikaapissa, eikä suomalaisesta öykkäröintimeiningistä ollut tietoakaan. Aitoa hauskanpitoa. Välillä jonkin tietyn koodikappaleen alkaessa kaikki hyppäsivät pöydistään, ottivat toisiaan kädestä kiinni ja muodostivat valtavan ringin tanssilattialle. Ja sitten mentiin!

Onpahan ollut kyytiä. Viime viikonloppuna ei tullutkaan blogipäivitystä, sillä olin Espanjassa Euroopan demarinuorten, ECOSYn hallituksen kokouksessa. Yleensä kokousympäristöt ovat ankeita, pönäköitä ja mitäänsanomattomia, mutta nyt oli toisin. Toledo on kaunis vajaan sadantuhannen ihmisen kaupunki hieman Madridista lounaaseen. Toledolla on monen muun aikalaiskaupungin tavoin vanha kaupunki, mutta Toledon tapauksessa se on tavallaan vielä alkuperäisessä käytössä. Muualla ”vanhat kaupungit” on eristetty turistien temmellyskentäksi. Toledon vanhassa kaupungissa elettiin normaalia elämää muurien sisällä linnan varjossa. Sääkin suosi ottaen huomioon, että edeltävällä viikolla oli tullut rakeita.

 
Mutta palataanpa Moldovaan, josta tämän blogin pitäisi kertoa. Palattuani Toledosta olin jo valmiiksi melko puhki viikonlopun kokoontumisesta ja matkustamisesta. Sitten se alkoi. Milloin sade keskeytti hommat, milloin jokin kone hajosi. Koko viikon oli uskomattoman huono tuuri ja uskomattoman hankalaa koko ajan.

 
Yhden jutun olen muuten huomannut. Pelkäsin, että halpa ruoka ja juoma, pitkät työpäivät ja koti-ikävä ajavat minut fyysiseen rappioon. Väärin. Kun ei tarvitse joka yö ja ilta roikkua kokouksissa tai sähköpostin ääressä, niin päivärytmi on selkeämpi. Tulee nukuttua paremmin. Tässä maassa minulla on varaa syödä terveellisemmin. Todella paljon salaattia ja laadukasta lihaa, ei mitään jätesuikaleita. Kahvi täällä on pahaa, joten sitä tulee onneksi juotua vähemmän. Liikunnan määrä on kolminkertaistunut. Tämä maa tekee minulle hyvää. (Kirjoitinko minä todellakin noin?)

Jahas, edellisestä kerrasta onkin aikaa. Työt ovat vieneet mennessään ja iltaisin tuntuu olevan niin paljon tekemistä esim. liikunnan parissa, ettei muuta ehdi tekemään. Yritän parantaa tapani.

Liikunta on muutenkin vaarallista. Sain tänään turpiini uimahallissa. Samalla radalla ui joku uimamaisterin tutkinnon lahjuksilla ostanut mafioso räkäkroolia silmät ummessa keskellä kaistaa. Näin jo kaukaa, että tästä ei hyvää seuraa, joten menin aivan radan reunaan. Silti vastaantulija onnistui uimaan niin leveästi, että käsi osui suoraan allekirjoittaneen ylähuuleen ja huuli on nyt auki. Täytyy häpeäkseni myöntää, että täysin spontaani reaktio oli alkaa sadatella suomeksi. Vasta tämän jälkeen pyysin venäjäksi ”Chisinaun Sievistä” uimaan hieman rauhallisemmin. Ehkä kuitenkin hyvä niin.

Päivän varsinainen teema on kuitenkin voitto. Tänään on Voitonpäivä (voitto Natsi-Saksasta 65 vuotta sitten), jota juhlitaan kovalla innolla monessa maassa entisen neuvostoliiton alueella. Täytyy myöntää, että tuntemukseni Neuvosto-Moldovan sotapanoksesta toisessa maailmansodassa on erittäin heikko. Se perustuu ainoastaan siihen, että kävelin kerran lenkillä ollessani Moldovan sotahistoriallisen museon ohi. Sillä kalustolla ei kyllä ole voitettu yhtään mitään.

Siispä väistämättä tulee mieleen, mitä voittoa Moldovalaiset itse asiassa oikein juhlivatkaan..? Olisikohan niin, että kyse on ensisijaisesti vanhasta tavasta, johon on uitettu poliittisista syistä hieman nationalismia mukaan. Siltä se ainakin tuntui ja näytti. Voi olla, että olen väärässä, sillä en todellakaan tunne Moldovan sotahistoriaa.
 
Joka tapauksessa patsaat kukitettiin ja orkesteri soi. Kulkuekin oli, oikein lippujen kera. Kansa huuti esihuudattajan määräämässä tahdissa: ”Moldova, Moldova..”

Stefan cel Maren yllä liehuivat Moldovan lippujen rinnalla EU:n liput. Miten tätä nyt sitten pitäisi tulkita? Jätän lukijalle.    

Perinteinen sunnuntaitutustuminen vei minut tällä kertaa kaupunkiajelulle. Kävin hylätyllä teollisuusalueella,lähiöissä (mm. Ruskanov) ja hylätyllä sirkuksella. Se haaskaus, mihin Neuvostoliitto johti, tuntuu surulliselta. 

Jätän tietokoneen ja siirryn ikkunaan katselemaan Voitonpäivän ilotulitusta. Nimittäin täällä ei tunneta mitään turvallisuusrajoituksia paukkujen koossa, joten tämä on erittäin näyttävä pommitus. Ilma on sakeana savusta ja autojen varashälyttimet huutavat…..

Luulin tosiaan, että minulla on hyvät hermot. Pysyn tyynenä, vaikka mikä menisi päin vaikka mitä. Pettymys on ollut karvas. Täällä osataan kuitenkin sekoilla jotenkin aivan eritysillä tavoilla, jotain sellaista, mitä ei itse voisi kuvitellakaan. Esimerkiksi todella suuri osa päivittäisestä työajasta menee sen varmistamiseen, että onhan työkoneissa poltoainetta ja jyrissä vielä lisäksi vettä. Täällä jyrä tarvitsee tankata “vasta kun se pysähtyy kuuman massan päälle”, enkä tiedä mistä nuo lainausmerkit tuohon tulivat. Kyllä – asfaltoitava kaista pitää sulkea. Ei – kuuman massaan päälle ei saa ajaa huoltoautolla. Eikä oikeastaan millään autolla! Lista jatkuu loputtomiin.

Sitten välillä sattuu myös viattomampia kommelluksia. Perjantaina tehtiin pitempi päivä ja jouduin lähettämään yhden miehen vahvuudesta pois kesken päivän. Syy: kengät puhki(massan lämpötila 160 astetta).

Lauantaina sain kutsun työkaverini luokse kahvi ja konjakki – teemailtaan. Kuunneltiin suomalaista musiikkia. Kyllä tuntuu aika hyvältä päästä vappuna käymään kotona! Ilta jatkui ja liityimme muihin Lemminkäisiin mittamiehemme syntymäpäivien merkeissä. Voin sanoa illasta ainakin sen verran, että tässä maassa osataan juhlia syntymäpäiviä!

Tänään se sitten tapahtui. Ostin kitaran. Valkoinen akustinen. Sormet ovat syyhynneet soittamaan siitä asti kun tulin tänne ja nyt sattui hinta ja laatu kohdilleen. Loistavaa!

ps. Ei tämä minun venäjäni kyllä kauhean hyvä ole. Menin lounaalle lähikuppilaan, jossa menu on ainoastaan venäjäksi jollain kummallisella wanhan ajan fontilla (erikoisuuden tavoittelua) Kysyin sitten tarjoilijalta kohtaa, jossa käsitin mainostettavan kanafilettä. Näin asian sanottiin myös olevan. No jänispihvihän sieltä tuli!

Kuvassa pahimmat kilpailijamme – Lusmecon SRL ja Dromans-Cons SRL kuvattuina oman koneasemamme tornista.

Sunnuntai on basaarissa viikon kuumin kauppapäivä. Porukkaa on kuin Ladan merkkikorjaamolla. Koska sää sattui olemaan vallan mainio, niin minähän hyökkäsin sekaan. Seuraavassa hieman reportaasia pääosin valokuvamuodossa.

• Basaaristahan voi ostaa mitä tahansa. Osastot ovat tarkoin jaotellut. Tässä kodinkoneosasto.

• Sitä porukkaa tosiaan oli….

• Say cheese!

• Kapeita käytäviä. Kuvissa rakennustarvikeosasto.

• Alla vihannestori ja pitkälle erikoistunut oliivimyymälä.

• Ostaisitko sinä kotiviiniä näiltä naisilta? Täällä tehdään tosin kotiviiniä lähes joka perheessä, eikä tavara ole välttämättä ollenkaan hassumpaa.

Tällaista oli basaarilla sunnuntaina. Mukaan tarttui baanaaneja, kiiwejä ja 4 kuulakärkikynää (tarvitsen töissä). Nyt ehkä kaupungille kävelylle ja sitten salille ja uimaan. Miellyttävää sunnuntaita kaikille!

Tehdään heti aluksi selväksi, että olen sitä mieltä, että EU:n laajeneminen on hieno asia. Byrokratian viidakko on pieni hinta rauhasta Euroopassa, jota integraatio on tarjonnut kohta jo seitsemänkymmenen vuoden ajan (pl. Balkan) EU:n rahallinen nettojäsenmaksu suomalaiselle on muutama kymmenen euroa per nenä vuodessa. Halpa hinta esim. yhteisistä markkinoista ja yhteisestä valuutasta.

Tästä kaikesta huolimatta: Jos joku tulee sinulle joskus ehdottamaan, että Moldova tulisi ottaa EU:n jäseneksi, niin TOIVON, että tulet kysymään minulta ihan vaikka mielipidettä ensin. Moldova kuuluu EU:n kumppanuusohjelmaan, jonka tähtäimenä on jäsenyys ja hyvä niin. Sen ansiosta minäkin olen täällä. Mutta lukijan on tiedostettava, että tie on pitkä ja kivinen. Yhteiskunnan hoito on aivan retuperällä, nuorten ikäluokkien aivovienti on päätä huimaavaa. Korruptiosta ei tarvinne edes puhua.

Paikan päältä katsottuna pahin yksittäinen ongelma on kuitenkin mentaliteetti. Vaikka ihmiset ovat tavallaan yhteisöllisiä, esim. perheinä, ei ihmisillä ole minkäänlaista halua toimia osana yhteiskuntaa. Liekö Neuvostoelämän perua, että ajatellaan vain sitä, miten elämän saa itselleen helpoksi juuri nyt. Valtaisa suhdeverkosto korvaa virallisen toiminnan. 

Luottamus yhteiskuntaan on niin ohutta, että kaikki tässä maassa tuntuvat elävän vain tätä hetkeä, eikä sillä, mitä tapahtuu viiden minuutin päästä ole mitään merkitystä. Täällä edetään yhden periodin mallissa. Jos tiellä on asfalttityömaa, niin se kierretään vaikka metsän kautta vain siksi, koska niin voi tehdä. Tai vaikkei voikaan, niin tehdään silti. Tulevaisuutta ei ole.

Tässä on tietenkin omat hyvät puolensa. Meno on välillä aika autenttista, joten tylsää hetkeä ei ole.

Jotain hyvääkin sentään:

1. Moldovassa ei ole ole turismia, joten autenttisuus säilyy. Tämä koskee myös pääkaupunkia. Tämä on viimeisiä paikkoja Euroopassa, jossa näin on. Tosin aika monet länsimaiset kotkotukset ovat löytäneet tiensä tänne siitä huolimatta.

2. Kielitilanne. Ottaen huomioon Transnistrian (Separatistinen venäjänmielinen alue Moldovan koillisosassa Dnestr joen ja Ukrainan rajan välissä) tilanteen ja neuvostohistorian luulisi, että täällä on vakava kansallisuus- ja ennen kaikkea kieliongelma. Mutta ei. Täällä ihmiset puhuvat venäjää spontaanisti keskenään. Sekä venäjää että romaniaa opetetaan kouluissa.

Jos tätä verrataan Baltian maiden tai vaikkapa Puolan tilanteeseen, on ero merkittävä. Näissä maissahan venäläisiä syrjitään ja venäjän käyttöä hävetään siitä huolimatta, että varsinkin kaikki vanhemmat ikäluokat sitä taitavat.

Pahoittelen tällaista sillisalaattimaisen poukkoilevaa blogia, mutta tämmöinen tästä nyt tuli. Täällä ei ole niin väliä!

Hyvää pääsiäistä (rom. paste)!

Perjantaina tuntui ensi kertaa siltä, että Petosen poika on kaukana kotoa. Oli tietenkin vain ajan kysymys, milloin tämä kulttuurishokin vaihe “vastustus” tulee ja olin varma, että on vain ajan kysymys, milloin se menee ohi. Ja äkkiä menikin.

Joka tapauksessa seisoin liikenneruuhkassa tunnin, että sain kierretyksi yhden korttelin päästäkseni kotipihaani. Tämä kaikki siksi, että pihalleni johtava porttikongi oli ilman erillistä ilmoitusta laitettu kuukaudeksi remonttiin (moldovalaiset kuukaudet ovat muuten pitempiä kuin meilläpäin). Kotipihaan päästäkseen on suoritettava Dakar-rallin ek, johon kuuluu mm. basaarin huoltokäytävä ja takapihan puisto. Mutta this is Moldova.

Lopullisesti olo koheni jo heti seuraavana päivänä, kun lähdettiin työkaverien kanssa katselemaan hieman Moldovan maaseutua. Ajoimme Chisinausta pohjoiseen Orhein kaupunkiin(?), josta lukuisten eri paikkojen, joista suosikkini oli ehdottomasti Viprovon kylä, kautta päädyimme Calarasiin. Täältä jatkoimme takaisin Chisinauhun.

Orheissa on vajaat 30 tuhatta asukasta, mutta sitäkin enemmän kuhinaa. Satuimme paikalle juuri pääsiäisvalmisteluiden kiihkeinpään aikaan. Pääsiäinen on maassa suuri juhla, sillä se on ortodokseille jouluakin tärkeämpi. Kadut luuditaan, katukivet ja kaiteet maalataan. Samoin myös puiden alaosat maalataan valkoiseksi. Väittävät, että se estää tuhohyönteisten puuhastelun…Kaikki osallistuvat.

Lisäksi pääsiäisvalmisteluihin kuului paikallinen juippi, joka oli saanut ostettua länsiauton. Hänen oli tultava korostamaan tätä seikkaa aloittamalla Volkkarinsa vahaaminen keskellä päivää kaupungintalon edessä. Eikä mennyt kuin 2 minuuttia, niin maa näytti kirjaimellisesti toiset, vielä ihmeellisemmät, kasvonsa.

Keskellä kylänraittia ajoi hitaasti Zil-kuorma-auto lavallaan ruumis. Kyllä vain, hautajaissaattue. Ortodoksiperinteen mukaisesti ruumis oli paljastettu, lavalla oli lisäksi leipää, leivoksia, risti ja itkeviä omaisia. Arkun ”kantajat” pitelivät lavan reunasta kiinni, kun Zil lipui arvokkaasti kylän läpi vieden sankaria viimeiseen lepoon. Omaiset ja ystävät liittyvät kulkueeksi auton perään. Jos kerta pitää lähteä, niin miksei sitten tyylillä?

Seuraavana oli siis vuorossa Calarasi, mutta sitä ennen lävistimme kymmenen pikkukylää. Tien varsilla ja kylissä laidunsivat lehmät, hanhet, kanat, vuohet ja ihmiset sulassa sovussa. Hevoskärry oli yleisin kulkupeli. Maisemat olivat näkemisen arvoisia. Jostain syystä Moldovan maasto on kumpuilevaa ja mikrotason korkeuserot ovat suuria, vaikka maan korkein kohta on vain noin 500 metriä merenpinnan yläpuolella.

Calarasissa söimme liikelounaan johonkin vanhaan tehtaaseen rakennetussa ruokapaikassa. Hyvää sai odottaa.

Noin muuten pääsiäinen sujuu täällä aika rauhallisesti. Chisinau on kerrankin hiljainen, kun porukka on kadonnut maaseudulle. Nyt minäkin nappaan kirjan käteeni ja otan horisontaalisen asennon….

Hyvää pääsiäistä!